keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Ruskeaa ja kanervikkoa

Ruskean velourin ja joustofroteen löytyminen paikallisista kangaskaupoista on osoittautunut vaikeaksi. Innolla siis odotan, että Eurokankaaseen tulisi taas täydennystä veloureihin. Tämän postauksen ruskea joustofrotee on jämäpaloja mitä löytyi kaapin perukoilta ja velour on ystävän kanssa tehdystä pienestä tilauksesta.

Aloitetaans sitten vaikka perhoshousuista. Sama perhonen liihotteli jo aiemmassa postauksessa. Tässä siis toisen värinen, retroperhonen.




Velour näyttää juovikkaalta, mutta ne on ihan vaan painumia säilytyksestä, pesun ja rummutuksen jälkeen tasoittuu :)

Joustofroteehousut, ihan basicit. Lisänä lahkeessa ihana merkki "Homemade". Noista merkeistä kuuluu kiitos Pikkuriikin ylläpitäjälle <3 KIITOS!!





Vanha kunnon norjalais-villityskin nostelee taas päätään. Eilen tuli vierailemaan ystäväni ja Viljavalla -blogia pitävä immeinen suloisen tyttärensä kera. Siinä sitten istuskeltiin ja lapset leikkivät ja myö neulottiin. Ylitin ehdottomasti itseni!!! Sain päivän aikana valmiiksi Norjalaisen myssyn keskimmäiselle, Purosta (kanerva-sävy) ja hyvää vauhtia valmistuvaksi Mario-myssyn itselle (ruskea Huopanen). Kiitos S erittäin hyvästä tsemppauksesta ja neulevinkeistä! Ja tietysti hyvästä seurasta!!






Paljon aina nettiä kritisoidaan, kuinka ihmiset vain istuu koneella. On varmasti niinkin, mutta miun täytyy sanoa, että mie olen tutustunut aivan ihaniin ihmisiin netin välityksellä <3 Juurikin em. ihmiset tässä postauksessa, mutta myös erityisesti Petran kanssa on tullut keskusteltua monet antoisat jutustelut :) Ja iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiso liuta muita!!! Eli kyllä netin kautta saa hyvin hyvin paljon kaikkea hyvääkin :) Puhumattakaan kaikista ihanista foorumeista, mistä on saanut paljon apua ja tukea moniin asioihin. Ja tietysti te blogin lukijat! En varmasti jaksaisi päivitellä tätä blogia jos ei teitä lukijoita olisi! Etenkin kommentit piristävä ja tuovat hyvä mieltä :) KIITOS kaikille!

3 kommenttia:

  1. Voi jestas miten suloinen norjalainen tuli purosta! En ois tajunnu ees kokeilla, mulla on varmaan juuri tota kanervaa pari kerää jemmassa. Ottaskohan projektin automatkalle joulunviettoon.. yhden myssyn tekee just tossa 3,5h:ssa :D

    Ja niin samaa mieltä tosta netissä tutustumisesta. Ja oikeesti harmittaa, että niin kaukana toisistamme asutaan, meillä riittäis varmasti juttua livenäkin ja vaikka mistä! Niin monet antoisat keskustelut on kyllä sähköpostitse käyty :D

    Niin ja ihania on muutkin ompelukset :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!