sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Hiekkaa, sauruksia ja ompeluita

Onnihan on suuri dinofani, kuten olen aiemmin tainnut mainitakin. Tänään oli sitten Hiekkalinnan avajaiset ja siellä esiintymässä Hevisaurus! Kyllä oli poika haltioituneen näköinen kuvissa! En ite päässy paikalle kun keskimmäinen on kipeänä, joten mies vei esikoisen ja Onnin sinne.

Tosin, ei sitten ollu malttanu loppuun asti katsoa. Toki silläkin varmasti merkitystä, että porukkaa oli ollu tosi paljon, vaikka sää oli tosi epävakaa. Kävivät myös vähän katsoos ite hiekkalinnaa, mutta väenpaljoudesta johtuen kaikki laitteet jäi vielä testaamatta. Pitää mennä joku aamupäivä sinne, jahka tuo keskimmäinen neiti saadaan kuntoon :)


On ne kyllä mahottoman taitavia ketkä noita hiekkaveistoksia tekevät!!

Ompeluitakin on tullut tässä tehtyä. Lähinnä hattuja, mutta teinpä tänään neuvolakortin kannetkin. Miulla on käsilaukussa koko ajan kahen nuorimman neuvolakortit, kulkee mukana, niin en unohda. Ne kun on hyvä olla aina noilla sairaalareissuillakin mukana ja jos muistan sairaalakansiot roudata mukana, niin ihan takuulla neuvolakortti on jossain muualla. Ja siksi aloinkin noita kuljettaa käsilaukussa, mikä yleensä aina on mukana. Ja viimeinen innostus näihin löytyi Elämä on -blogista. Ja nopealla googlauksella löytyi simppeli ohjekin. En tiiä noudatinko just tuota ohjetta, mutta tärkeintä oli nuo mitat, ei tarvinnu siis miettiä mitään :D Ohje Villapadasta . Ja hyvät ohjeet onkin!



Vähän tuli hätäisesti nuo tehtyä, että saatan vielä uudetkin tehdä. Lahjaideana myös mainio! Etenkin jos perheeseen syntyy uusi vauva, mutta kyllä mie olisin ollut onnellinen näistä ihan isommankin lapsen kanssa :)

Ja sitten niitä hattuja. Niitähän meillä riittää ja lisää tulee koko ajan :D Mutta niitä on niin kiva tehä! Näihin tyttöjen huivihattuihin idea syntyi Tassunjälkiä -blogista. Ei miulla mitään ohjeita ollut, mutta idea vähän sama, vaikka ei olekaan :) On siis ihan vaan kolmiohuivi, missä on lippa. Meinasin laittaa neppikiinnitystä, mutta sitten leikkasinkin huivin sen kokoiseksi, kuin käyttäjän pää on, ja tikkasin huivin kulmat yhteen. Näin ei tarvi säädellä huivia vaan on aina käyttövalmiina. Ja iteasiassa se etu, että tytöt inhoaa sitä, kun huivia laittaessa jää aina hiuksia sinne solmun väliin, nyt ei jää kun tuo on koko ajan käyttövalmis :) Nääkin on vähän harjoituskappaleita vielä.



Yhen lippiksenkin tein, Marimekon tilkuista. En ymmärrä, mutta tässä lippiksessä meni kaikki päin mäntyä! Siis lippa on jotenkin hassu alapuolelta, sivusta vähän näkyy vuorikangasta ulospäin. No, kaipa tuota pihalla voi pitää, kuosi on kuitenkin kiva:)



Syksyä silmällä pitäen tein yhen piponkin. Teki vain mieli aplikoida jotain. Nyt lyö pää ihan tyhjää noihen kuvien kanssa, ja en meinannu keksiä mitään! Tein sitten omenan. Keskimmäisellekin on pipo leikattuna, kuvaa en keksiny. Kumminsa kanssa sitten puhuin puhelimessa ja kysyin mitä siihen tytön hattuun teen. Kuulema kissan. No, teen siis kissan, jahka saan piirrettyä jonkun kivan :)

9 kommenttia:

  1. Kivoja ompeluksia taas! Pitäis itsekin tehdä tuollaiset neuvolakortin kannet, ne muoviset kun ovat jo hajonneet (ne mitkä tuli kortin mukana). En vaan ole saanut aikaiseksi. Mutta ehkä minäkin pian ompelen sellaiset, kun kerran löytyy noin hyvät ohjeet! :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja ompeluksia! Tuo huivihattu on kivan ja toimivan näköinen.

    VastaaPoista
  3. Ihana kangas sulla noissa kansissa =)Täällä on ohjelmassa Hevisaurusta viikon päästä. Mies vie 3- ja 7-vuotiaat katsomaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista <3

    Pintse, kannattaa tosiaan. Mie tuolla Sannan blogissa kävin tuskailees kun en saa aikaseksi. Tänään sitten juttelin pikkuserkun kanssa puhelimessa ja siinä samalla puhuessa nuo hurautin, oikeasti tosi tosi nopeat tehdä!!

    NorppaStiina, juu, tytöt tykkää ite. On kait sitten ilmava, mutta lippa suojaa vähän silmiäkin. Ja tuo lippa on ihan suurinpiirtein uusimman Ottobren lätsän lippa ja huivi vaan kolmio. Eli tosi helppo.

    Sanna, tuo kangas on löytö naapurikaupungin kangaskaupasta, mistä lie varastonnurkasta löytyny. Tykkään itekin tosi paljon! Hevisaurukset taitaa olla aika in nyt? Mie törmäsin noihin varmaan vasta kk takaperin.

    VastaaPoista
  5. Ihana kangas neuvolakorttitaskussa, ja kivoja nuo tekemäsi lakit :) Mäkin tein joskus trikoosta huivilakin (tosin silloin ilman lieriä) samoin, ompelemalla kulmat yhteen. Aika kätevä, kun ei tarvitse solmuja..

    VastaaPoista
  6. Oletpas saanut paljon kaikenlaista kivaa aikaan!
    Tuo neuvolakorttien kangas on kyllä ihanan sulinen! Ja todella kiva tuo huivi lipalla, suojaa mukavasti samalla silmiä.

    VastaaPoista
  7. Nuo huivihatut on tosi kivoja! Ja neuvolakortin kannet ihanaa kangasta! Kyllä sie taas osaat... :)

    VastaaPoista
  8. Hienoja juttuja olet tehnyt, neuvolakortin kansista tykkään erityisesti. Kiitos vielä hyvästä pipo-ohjeesta, linkitin sen blogiini, jos vaan sopii. Tein ohjeellasi lintupipon ja hyvin toimi! Ja oikein herkullinen omppu, olin itsekin päätynyt aiemmin melkein samanlaiseen!

    VastaaPoista
  9. Vähän hyvä idea toi neuvolakorttien kotelo :)
    Mulla on niille sellainen muovinen (neuvolasta saatu) joka menee aina rikki kun kulkee mukana. Tuollainen olis tosi näppärä!

    Ja kiva toi tyttöjen huivihattu sekä lippis myös! Wau :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!