perjantai 2. heinäkuuta 2010

Maatuskat hameeksi ja muutakin

Tarkoitukseni oli tehdä esikoiselle samanlainen takki kuin keskimmäiselle, vaan nuukana olin ostanu liian vähän kangasta. Mutta eipä hätää, tein hameen. Kaava on samaisesta Ottobre 1/2010 kuin takkimekkokin, ja taitaa olla samalta sivultakin :) Helmaan nakkasin vähän pitsinauhaa ja taakse vetoketjun. Luulin osaavani ommella vetoketjun, kun se noihin haalareihin aika kivasti taipuu. Tää joustamaton kangas sitten olikin kinkkisempi homma miulle. No, eihän se tuolta erotu, mutta lähempää tarkastelua ei todella kestä! Tyttö tykästyi hameeseen niin kovin, että se olikin koko loppupäivän päällä ja kysyi, että voisiko sitä pitää vielä huomenna ja en sitten nakannu koneeseen vaan laittakoon huomennakin :)



Parin päivän sisään on valmistunut myös perusvaatetta. Kaikista en ees kuvia laita, mutta parista kumminkin. Onnille tein ruskea-turkoosista Metsolan joustofroteesta housut syksyksi. Nyt alkaa olla yksivärisiä paitoja semmoset pinot, että uskaltaa jo tehdä kuviollisia housuja. Yhessä vaiheessa oli pulaa yksvärisistä paidoista ja silloin kaikki raidalliset ja/tai kuviolliset housut jäi ihan käyttämättä. 


Nää minihousut pitää vaan laittaa kun on niin pikkuiset :) vaikka eihän tuo kuvassa täydä näkyä.

Tänään käytiin vihdoin koko porukalla Hiekkalinnassa. Käytiin kattomassa teatteriesitys ja muutamat laitteet muksut testasi. 



Oikein leppoisaa ja aurinkoista viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Ooh, ihanaa tuo maatuska-kangas! Ja ihania pöksyjä!

    VastaaPoista
  2. Hyvin taipui hameeksi tuo maatuska! Mallikin näyttää hyvältä perushameelta ja erilaisilla "mausteilla" siitä on moneksi =)Täytyypä testata.

    VastaaPoista
  3. On taas niin nättejä ompeluksia :)

    VastaaPoista
  4. Tosi pirteä hame! Ja kivoja on muutkin ompelukset!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana hame!!

    Nuo housut on tosi ihanan malliset! Onko sulla niihin oma kaava vai onko jostain lehdestä? Harmittaa aina vietävästi kun ei osaa itse kaavoja tehdä/muuttaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!