torstai 15. heinäkuuta 2010

Tehokas helteinen ompelupäivä ja vaihtarit?

Ollaan oltu enempi ja vähempi reissussa viime aikoina, ohjelmaan on kuulunut mökkeilyä Kyrsyällä, Orilammen matkailukeskusta, Tykkimäkeä, ystävän kanssa mökkireissu Ristiinaan. Tuosta Ristiinan keikasta on pakko hehkuttaa täälläkin, että on EKA kerta esikoisen (kohta 8v) syntymän jälkeen, että olen vapaaehtoisesti yön yli erossa kaikista lapsista!!! Kesä on kyllä ihanaa aikaa kun tulee käytyä eri paikoissa kuin muutoin. Mutta toki miinuspuolena ompelun vaikeus :-D No, nyt tulossa siihenkin vähän jeesiä, mies osti tänään miulle muovitaskukansion, että saan kaavat järkevään järjestykseen. Voin siis mökille napata mukaan kaavanivaskan ja kassillisen kankaita, ja leikkaushommat onnistuu mökillä!

Mutta nyt asiaan :) Tänään siis olen ommellut täysillä. Ensin esikoisen edelleenkin voimassa olevaan hamepulaan yksi hame. Valkoista joustofroteeta. Kermakakuksi tän nimitin :-D

Seuraavana vuorossa oli Metsolasta tilattu ruutufrotee. Ihanan ohkainen frotee! Noista ruutujen väleissä olevista kohdista jopa paistaa päivä läpi. Tein ensin nämä ruskeilla resoreilla:

Ja kun niin kivat oli, niin tein sitten toisetkin toisen värisillä resoreilla. Tuli muuten ihan eri pöksyt kun vaihtoi resoreita!

Tuon kankaan olin ajatellu syksyksi lätsää varten, mutta kiva oli shortseina. Vielä tuolla on vihertävänäkin tuota, siitä jos sitten syksyksi pitkät housut.

Nää ei vielä riittäny poistamaan ompeluntarvetta. Onnin dinokankaat sai seuraavaksi kyytiä :-D Aikaisemmin jo tein dinohatun, mikä on ollukin lempihattu. Reissuissa jo kovassa käytössä. Tässä kuva Tykkimäestä:

Tuohon en tehny vuorta ollenkaan, on vaan ns. hikinauha alareunassa. 

Tänään jatkoin siis dinokankaan ompelua ja nyt tuli hihaton paita. Vähän ehkä yöpaitatyylinen, mutta menee näin kesähelteillä kyllä pihallakin täysiä.


Nyt sitten tuli mieleen, että jaahans, kuopus ja esikoinen on vaan saanu ompeluita. Keskimmäiseltä kysyin mitä haluaa. No kuulema housut missä on mansikan kuva. En jaksanu alkaa vaihtaa lankoja saumuriin, lupasin syksyksi viimeistään tehä mansikkapökät. Nyt tein hameen.

Jos miulla on ollut tehokas päivä, niin niin on ollut muksuillakin. Helle verottaa voimia. Onni ei tänään nukkunu päiväunia ja olikin illalla ihan totaalisen sippi. Suihkun jälkeen iltapalalla vain tuijotti, eikä syömisestä tullu mitään, lähettiin sitten vaan hampaanpesulle ja kaveri nukahti alle viidessä minuutissa!


*********************************************************
Vaihtareita olisi tarjolla myös. Lähinnä Onnin pilvihattu, käy parhaiten n.47-49 kokoiseen päähän. Onni ilmoitti, että hattu ei ole ruma ja hän ei sitä pidä :-D Hattu on kahteen kertaan pesty (ompelun jälkeen ja nyt). Onni on siis vain sisällä tuota pyöritelly päässään, eikä tykkää. Ulkopinta Ikasyrin pilvi-interlock ja sisäpinta valkoinen joustofrotee. Nappia ei saa auki. Vaihtarina voi ehdottaa oikeestaan mitä vaan, sähköpostiin mikunloki@gmail.com

Kyseessä siis tämä hattu

10 kommenttia:

  1. Oi, sinulla onkin ollut suuri muutos kun olet ollut ekan kerran yön yli erossa kaikista lapsista! Varmasti oli kivaa ja piristi?

    Kivoja ompeluksia taas :) Jännän näköistä tuo ruudullinen joustofrotee. Ihan kivannäköinen mutta ei minun tyylinen. Ehkä jos värit olisi erilaiset.. minun maailmaan kun mahtuu musta, valkoista, ruskea on alkanut vallata uudestaan kaappeja ;)

    Minä otin yksi päivä ison kasan housuja rannalle mukaan ja ompelin niihin kokolappuja :D Kyllä monet lapset tulivat uteliaana kysymään "Mitä sinä teet?" :D


    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hienoja ompeluksia jälleen kerran :)

    VastaaPoista
  3. Oletpa ollut taas ahkerana! Ihanat nuo ruutufroteeshortsit, hauskannäköinen kangas :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista :)

    Mar3ngi; kyllä oli oikein mukavaa :) Tosin vuorokausi on vielä niin lyhyt aika, että meni vähän ihmetellessä :-D Toisaalta aamulla oli hirveä ikävä kun silmät aukasi. Ja jeps, tuommoset pikkuhommat onkin kätevä tehä rannalla! Tosin, mein Onni on niin vilkas kaveri, että sen kanssa ei kyllä onnistu :-D Mutta mökillä on useampi silmäpari vahtimassa, niin siellä sitten.

    Sani, :)

    Ansku, piti vähän purkaa ompeluvajetta :-D Ja joo, mie tykkään kyllä itekin tuosta ruutufroteesta! Sitä varmaan tulee käytettyä enempikin, jos raaskii ostaa!

    VastaaPoista
  5. Ihania vaatteita taas! Tuo ruutufrotee on jännää ja tosi retrosta. Semmoista että tekis mieli puristella :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos PaaPii :) Toivotaan, että tulisi vielä muitakin värejä ruutufroteeta!!

    VastaaPoista
  7. Tosimummon blogin kautta löysin tieni tänne ;)
    Ihaillen seuraan blogeja joissa ompelukset on hallussa. Mulla ei oo, vaikka saumuri ja ompelukone keittiön nurkassa pölyyntyvätkin.

    Toivon jossain kohtaa inspiraation löytäväni ja teidän blogeistä on hyvä ideoita ammentaa :)

    Liityn lukijaksi ;)

    VastaaPoista
  8. Hei! Tosi kivat noi toppi ja lätsä! Mistä olet ostanut tuon dinokankaan?

    T:satunnainen lukija

    VastaaPoista
  9. Oot ollut tosi ahkerana!Tutulta kuulostaa tuo että osissa pitää ompelut tehdä....

    Kiitos muuten aiemman postauksesi vinkistä jossa oli puhe nimikointinauhojen tilaamisesta Ebaysta..kai on ok, että laitoin linkin sivuillesi, kun sulla hyvät ohjeet...

    VastaaPoista
  10. aNNa, tervetuloa lukijaksi! Toivottavasti saat inspiraatiota :) Itekin tykkään lukea muiden blogeja, aina saa hienoja ideoita!

    satunnainen lukija, kiitos! Dinokankaan ostin toiselta blogistilta, en kyllä nyt osaa sanoa mistä hän oli ostanu sen :(

    Kristiina, kiva kun oli ohjeista hyötyä! Ja toki saa linkittää! Pitää varmana kohta itekin miettiä uutta tilausta, hyvin hupenee tuo nippu nauhoja :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!