maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kesäiset fiilikset

Kyllä tuo auringonpaiste saa ajatukset kevääseen ja kesään :) Vaikka pakkasta vielä riittääkin. Eilen hurauttelin Onnimiehelle toiset shortsit. Pahoin nääs pelkään, että viime vuotiset ei mahdu kuitenkaan tuolle pojalle, kun eihän sillä ollu vaippaa sillonkaan ja oli vielä laihempi kuin mitä on nyt. Pitäskin iteasiassa varmaan ettiä kaikki ja varmistaa, että mahtuuko mitkä ja mitkä nakkasen myyntiin. Koska niitä oman muistin mukaan oli taas aika paljon... :-D No se siitä, nyt siis tein yhet lisää. On Mjuka Tygeriltä tilattua sateenkaarivelouria, nyt se pikkupala onkin sitten tarkkaan käytetty loppuun, mitä tilasin. On yksi hattu vielä ompelematta siitä. Hih, Onnille kun näytin shortseja, niin Onni kattoi surullisesti miuta ja sanoi; pienet on. No oikaisin sitten, että nää on kesäkeleille shortsit, ei ole pienet housut :-D

Oli pitkään aika, jolloin en KappAhl:sta löytäny oikein mitään mieleistä lapsille. Eniten Lindexiltä ja sit HM:stäkin jotain. Siis näitä liveputiikkeja, sitten nuo muut onkin jo asia erikseen ;-) Mutta siis näitä ketjuja mistä nyt voi helposti perusvaatetta hakea. No, viime viikolla ostin Onnille sen iiiiihanan teepparin ja eilen haksahdin ostamaan KappAhl:sta vielä farkutkin :) Kuvat ei kyllä kerro totuutta, miten päheet rokkifarkut on kyseessä, mutta laitetaan silti! Ja kiitos serkkutytölle kuka nää miulle kauppasi :) Onnikin ihastui pöksyihin kovasti :)



Auringontäyteistä alkanutta viikkoa kaikille!

MUOKS taasen :) Tällä kertaa vinkkaus, eli kannattaa ehdottomasti käydä osallistumassa Tyylisuuntauksia arvontaan !!

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo raita-kangas...miekin haluun!
    Ja kyllä on muuten tyylikkäät farkut! Vautsivau!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anna! No kohtahan sie sitä varmaan saat tilata :) Miekin taidan pikkupätkän ottaa lisää. Ja jeps, kivat on varkut! Tykkään itekin :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat nuo sortsit ,tosi pirteät!
    Ja siis nuohan on tosi makeet farkut..=)

    VastaaPoista
  4. Kivat farkut oot löytänyt ja ihanat sortsit olet Onnille taikonut, tosi helteisen oloiset :)

    VastaaPoista
  5. Ompas mageet farkut ja raikkaat shortsit!

    VastaaPoista
  6. Nappikoriste on tosi kiva idea, ja olipa hauska pojan kommentti. :D

    VastaaPoista
  7. Ihanat farkut! =)
    Ja tosi nätit shortsit... Vitsit ku osais itekki tehä :D

    VastaaPoista
  8. "pienet on" Ihana!! <3
    Tosi kivat shortsit oot tehnyt, pirteät värit :) Nyt vaan kun kesä koittaisi, tai ensin se kevät.

    Ja farkut on mageet!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!