sunnuntai 14. elokuuta 2011

Apinapaita ja farkut mitkä ei kelpaa

Tämän viikon antia olisi paita ja farkut. Paita kelpuutettu, farkut ei...

Ostin yhen foorumin kautta parit pätkät erilaisia kankaita ja ensimmäisen niistä ompelin heti. Tämän Onnimies kelpuutti ihan mukisematta.


Mie niin tykkään tuosta Eurokankaan farkkukankaasta. Mutta poika ei... Samastahan on tehty aiemminkin shortsit ja farkut. Shortseja piti pakon edessä jalassa ja farkut on vielä isot. No, ajattelin, että kun lisään taskuja ja kaikkea, niin käy, vaan ei. Liekö tuo väri. No, sama se, talvemmalla kyllä pitää noita, koska pillifarkkujen alle on vähän huono vetää villakerrastoa. Etenkin kun Onnin pillifarkut on oikeasti kaposia (esim. Meandin farkut on kaverilla ihan mallia lökärit...). 


Taskujen pohjakangas on retropuuvillaa. Tääkin voi olla syy kieltäytymiselle, mutta eihän tuo juuri näy mihkään...


Polvien kohdalla on vekitykset, nääkin voi olla hänen mielestä liian pöhköt... Miusta ne antaa kivasti ilmettä housuille. 

Takana on taskut, mitkä tulee alemmas ja niissä repaleiset tähdet. Nuo repaloituu enempi kun pesee enempi. Tässä kuvassa näyttää vyötärö hassun kapealta. No, kapea se onkin, mutta ehkei noin suuri kontrasti luonnossa. 


Että näin meillä. Poika on ehdottomasti vaativin vaatteiden suhteen. Nyt jo (kesäkuussa täytti 4v) taistellaan pidetäänkö haalaria syksyllä. Kun taas esikoinenkin piti talvella haalarimallista pukua vielä 2. luokan talvenakin, oli kuulema niin kätevä. Mutta tää kaveri on sitä mieltä, että vauvojen hommaa... Hohhoijaa, en omasta mielestäni ole kyllä tuommoseen yllyttäny, päinvastoin, mutta ihan mahoton poika vaatteiden kanssa! 

Mukavaa alkavaa syksyistä viikkoa kaikille!

Mirka


17 kommenttia:

  1. Ihana paita ja farkutkin just mun makuun...
    Kuulostaa kovin tutulta tuo vaatteiden valikointi! Minäkään en tietääkseni oo moiseen yllyttänyt, mutta samaa haalari-keskustelua meillä käytiin vajaa 4v kans -lopulta löytyi haalari josta tykkäsi. Mutta 2v pikkuveli on meillä kyllä se vaativin -nyt jo valitsee mitkä sisävaatteet kelpaa (pitkähihaisista käy vain vetskarilliset hupparit)... Huoh, mikähän tuo poika on isona kun nyt on jo noin tarkka vaatetuksesta. Sympatia-ajatuksia sullepäin:)

    VastaaPoista
  2. Täällä yksi tyytyväinen tykkää, kun sie uudistit miun farkut :D Hyvin toimii edelleen ja kovassa käytössä on ollut.

    Nimim. sukulaislikka

    VastaaPoista
  3. Ihanat farkut (ja tuo paita myös)! Jospa nuo farkut vielä kelpaisi teillä, meillä poika 6v. vasta tänä kesänä alkanut kranttuilla vaatteiden suhteen, tosi ärsyttävää!

    VastaaPoista
  4. hyvä että sait velourista jotain tehtyä. meillä kans on niin nirsot lapset että. nyt tyttö (vajaa 2v) ei suostu myöskään enää pukemaan ihan mitä vaan päälle. pojan (vajaa 5v)kanssa voi jopa joutua sellaiseen tilanteeseen että suorastaan repii ja rikkoo ne vaatteet päältään joita ei halua laittaa päälle. ihan hullua..
    Siksipä mun pitää aika tarkkaan kysellä mistä tykätään ja mistä ei ja olla melkoinen psykoanalysaattori jotta voin ennakoida valmistettavan vaatteen sopivuuden..

    VastaaPoista
  5. Aivan upeat farkut, toivottavasti poika suostuu niitä pitämään.

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihanat farkut, miksiköhän ne lapset ovat niin nirsoja...

    VastaaPoista
  7. Hienot on farkut. Haaveilen ite tekeväni omalle 4 v viikarille myös. tun tuis nyt tykkäävän käyttää, mutta en ite tykkää kauppojen jäykistä farkuista. Täytyy ostaa pikkanen pätkä ja tehä yhet kokeilufarkut. :) Meillä ei onneksi (koputtaa puuta) vielä olla nirsoja vaatteiden suhteen. Kauhulla ootan sitä aikaa.

    VastaaPoista
  8. Meilläkin 4v ja 3v tytöt kyllä kertovat, jos joku vaate ei kelpaa.

    4v ei ole kevään jälkeen käyttänyt "leveitä housuja", päälle menee vain sukkikset, legginsit ja farkut. Nyt huomasin, että neitillä on tulevaa talvea varten yhdet velourit! Täytyy laittaa saumuri laulamaan. Neiti on kyllä niin hoikka, että kaikki "leveät" tippuu päältä ja senkin vuoksi on saattanut kieltäytyä, kun jatkuvasti joutuu nostelemaan.

    3v ei ole vielä ihan niin tarkka, mutta valitsee kaapista joka aamu mieluisan paidan.

    Minun mielestä saavatkin itse valita, kunhan vaatteet on sään mukaiset :)

    VastaaPoista
  9. Hauska ajatus että poikakin osaa olla niin tarkkana! ;) Meillä 4,5v tyttö on iahn samanlainen, ja punahilkkatunikakin makasi kaapissa useampia kuukausia ennen kuin suostui ekaa kertaa päälleen sen pukemaan.. sillä lopulta puki, kun sanoin ettei lähdetä eläinpuistoon ollenkaan ellei se pue sitä. Silloin meni liukkaasti vähempikin mieluinen päälle. Sen jälkeen sitä on pidettykin ihan vapaahetoisesti - huomasi kai, että se olikin ihan kiva. ;)

    VastaaPoista
  10. Eiiiii!!! Kirjotin piiiitkät litaniat ja ei, ei anna kommentoida, hävitti kaikki! Mutta yhtäkaikki, kirjoitin kutakuinkin, että KIITOS runaista kommenteista, kiva kuulla, että ei olla yksin vaatefriikin lapsen kanssa :-D

    Kiva kun sukulaislikka vihdoinkin kommentoi ihan blogin kautta!

    Monen kanssa jaan ajatukset/kokemukset täysin. Raivareita on vaatteista saatu ja tullaan varmaan saamaan. Jee... Tarkkaa puuhaa on, Onnille tärkeimmät vaatteet on farkut, mitkä on rock eli yhtä kuin pillit/kulutetut/muuten vaan rock. Eli nuo ruskeat on väärän väriset ja väärän malliset. Talvella kuulema pitää. Mutta samaan syssyyn kysyi, että eihän aamulla vaan ole vielä talvi...

    VastaaPoista
  11. Ihania sanon minä! Nuo farkut on niin kivat! En ymmärrä teidän pikkumiestä. :O

    VastaaPoista
  12. Johan tämä vaatteiden ompelu meniskin ihan tylsäksi jos mikävaan kelpais! ;) Haastetta äidille että pysyy terävänä... Kiitos ideasta - tuollaiset taskut teenkin seuraavaksi housuihin.

    VastaaPoista
  13. Voi vitsit miten ihanat farkut. Mutta juu, lapset on suuri mysteeri, joku päivä pitää olla tätä ja seuraavana tuota, suurin syy saada ommella lisää ja lisää :)

    VastaaPoista
  14. Toivottavasti meillä on vielä kaukana ne päivät kun vaatteet ei kelpaa.
    Poika täyttää 5v ja ihan kaikki tarjoamani vielä käy.
    Pitää vaan itse vähän katsella ettei liian lapsellista kuosia enää anna (vaikka tekisi mieli), ettei sitten tarhassa kiusata tms.

    VastaaPoista
  15. Heips, ihanat farkut. Kiva kuulla että muillakin samaa, meillä samanikäinen poika on myöskin hyvin tarkka siitä mitä pukee päällensä. Kerrohan tuosta resorivyötäröstä käytätkö sitä jämäkämpää laatua vai tavallista, meillä ainakin tuntuu lörpsähtävän aina se normilaatu, vaikka kuinka pienen aina yritän tehdä. Missä suhteessa noin niinkun suunnilleen teet (lapsen vy/vyötärökaitale)?
    -Tiina-

    VastaaPoista
  16. Sinullahan onkin hauska blogi! Ja lukijoitakin nyt +1kpl.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!