maanantai 29. marraskuuta 2010

apiloita ja hiirulaisia, kera pallukoiden

Kyllä taas runosuoni on vauhdissa kun postauksen nimeä miettii... Noh, mutta se ei ehken ole tärkein asia. Viikon aikana jokusen ompeluksen olen tehny ja niistä jokusen laitan tännekin. Ja tällä kertaa ei kaikki pääse, koska miulla on menossa joku kuinka-tössin-hattujen-ompelun -kausi. Hohhoijaa. Noh, mutta jotain käyttökelpoistakin syntynyt. Iteasiassa just muistin, että pari kokeiluhattua jäi kuvaamatta vaikka ne ihan jotenkuten onnistuikin, toinen hiippamallinen ja toinen myssymallinen, siis semmonen kypärämyssymallinen. Viime talvena Pikkuriikki-blogissa oli iiihana Kivatin kypärähatun mallilla tehty hattu ja siitä asti se on vaivannut mieltä. Siis, että pitäisi tehä. Nyt tein kaavan ja kokeilukappaleen. Pientä lisäfiksausta ja kaava on hyvä. Mutta nyt siis asiaan!

Vihdoin miekin sain takkukarvaa! MakaMarrin Anna vinkkasikin, että ihan mein paikallisesta Eurokankaasta löytyy tuota. Oli tuota harmaata ja sitten vaalean ruskeaa, siis semmosta aikasta vaaleeta, kinuskin väristä. Tosin joutuu vissiin sitä kuitenkin käydä vielä tsekkaas, vaikka tällä kertaa en ostanukaan. Onnille tein hiirihatun. Ohjetta vähän kattelin RuttuNutulta ja vähän reilun onnistuin tekemään. Toisaalta, ei mene silmille tai muutakaan, eli toimii. Onnilla näitä pörröjä piisaa... Tän lisäksi on vähän saman tyylinen, ostettu, susihattu (Onni nimesi näin), Riihipeikon sininen porkkanahattu ja aivan valloittava Tintun Jekku, eli ihan kuin varis.




Kuvasarja otettu tänään lenkillä. Onni meni aina piiloon kun yritin räpsiä kuvaa ja eihän ne oikein onnistunu. Noista iteasiassa kyllä näkyykin, että on vähän reilu, mutta ei vauhtia hidasta. Heh, ja vaunufriikit huomannee tosi hienosti yhdistetyn camo-kuosisen Emmaljungan jalkapeitteen musta-harmaisiin Ceroxeihin :-D

Ensimmäinen ompelu takkukarvasta oli hattunen keskimmäiselle. Se meni ihan piloille! Siis sisävuoresta tuli liian pieni. No leikkasin vuoresta lakiosan sitten pois... Eli nyt tuo fleece ei mene ihan ylös asti. On kyllä ihan lämmin, etenkin alusmyssyn kera.




Metsolalta kun tilasin kankaita, tuli sieltä myös Cloveria. Punaisesta tuli esikoiselle paita (mistä ei ole kuvaa) sekä keskimmäiselle hame. Ruskeasta tein Onnille paidan. Mistä Onni tuumasi taas "hyi mikä paita"... No, kyllä hää sitä kuitenkin pitää ;-)




Onni sai myös oranssit joustofroteehousut. 

Hatturumba jatkui edelleen ja Eurokankaan pallukkafleecestä tein esikoiselle hatun. Sisäpinta mustaa velouria, mikä sekin on väärään suuntaan leikattuna kun ei miulla mustaa sitten ollukaan kaapissa kun tuommonen suiro. Edessä ystävän virkkaama kukkanen :) Voi kun osaiskin tehä noita kukkasia. Just hyviä noihin hattuihin kun ei ole liian paksut vaikka tulisi kypärä päälle.



Ihanan raikkaita pakkaspäiviä teille kaikille!


maanantai 22. marraskuuta 2010

Apinahaalarit ja huutiksen jatkoa

Ostin yhen foorumin kautta palan apinakangasta. Aivan ihanaa kangasta!!!! Ei todellakaan mikään mallikuva anna oikeutta tuolle kankaalle. Onnilta sitten kysyin, että tehäänkö haalarit, paita vai housut. Niin vastaus oli haalarit. Ja ehdottomasti haalarit. Poika tykkää haalareista ja etenkin jos niissä on taskut. Moonkidsin haalarit hihoilla ja ilman on meillä kovassa käytössä :)

No tuumasta toimeen ja sunnuntain aikana valmistui haalarit. Nyt täytyy sanoa, että otin aikastamoisen riskin... Nimittäin laitoin mustaa kaveriksi. Ja nyt jos tuo musta laskeekin väriä, niin itkut pääsee. Mutta minkäs teet. Piti saaha heti valmiiksi kun idea syntyi, ei siinä ole aikaa alkaa testailee, jotta päästääkö kangas väriä :-D





Noissa on siis tuo ite haalariosa apinatrikoota ja lahkeen alaosat sekä taskut joustofroteeta. Vetoketjun vieruksissa ihan resorikangasta. Ja vielä lisäksi jokunen omituinen otos ite apinasta. Eikun siis apinahaalarien käyttäjästä :-D




Huutonettiäkin on tullut täytettyä tänään toppavehkeillä :) On Minymoa, HM:ää ja Lassieta. Ja lisääkin tuolta vielä löytyy vaikka mitä jahka vaan ehdin kuvata ja naputella huutikseen! Mistä näitä vaatteita oikein tulee?? No toki pieni selitys silläkin, että lapsia on kolme ja tytöt on ihan erimallisia, eli monesti ei samat releet istu ja Onni, noh, Onnilla vähän erilaisia vaatteita. Vaikka ei ehkä ihan perinteisissä poika-poika-vaatteissa kuljekaan :)

Ihanan raikasta talviviikkoa kaikille!



tiistai 16. marraskuuta 2010

Huutista huutista

Nyt on kaappien raivaus menossa ja huutis täyttyy kun ei ehdi kirppispöytää ottaa :) Yritän saada sinne nyt illan aikana hyvin päivitystä aikaseksi ja huomenna sitten jatkuu jos jää kesken :)

Tässäpä joitain esimerkkejä:








Kyllä ei kuvat anna vaatteille tai yhtään millekään minkäänlaista oikeutta kun keli on vaan synkkää-synkkää-synkkää!!! Ärsyttävää kuvata salamavalon kanssa, vaan minkäs teet :( 

Ommellakin olen tässä vähän eilisiltana ehtinyt, mutta kuvata en enää jaksanut. Mutta jospa loppuviikosta sitten olisi enemmän päivitettävää! 

Aijoo, hei noihin huutikohteisiin löytyy tie tuosta oikealta, sivupalkista ;)


torstai 11. marraskuuta 2010

Ajoneuvoja, raitoja, kukkia ja aurinkoja

Sekalainen postaus kaikenlaista :) Onnimieshän olikin sitten ihan kunnolla kipeä, reppana. Kuumeet huitoi yli 40 asteessa ja astma teki elämän tosi vaikeaksi. Nyt kaveri sitten syö 7vrk:n ajan 3krt/vrk antibiootteja. Mutta siis on nyt jo ihan virkeä kaveri, tänään ekaa päivää päiväkodissakin :) Vielä kun tuo ruoka alkaisi maistua!

Asiaan, eli käsitöihin. Ajatuksena oli postata iiiiiihana arpajaisvoitto neitokaisen käytössä, vaan ei suostunut illalla enää tyttö yhteistyöhön ja kuvat ei onnistunu todellakaan... Uusi yritys toinen kerta! Istuu nimittäin ihan täydellisesti ja tyttö ihastui itekin heti pukuunsa! Kaikenlisäksi sain vielä kaavatkin, mitä ehdottomasti pitää vielä kokeilla itekin. KIITOS <3

Esikoiselle kun ei enää oikein löydykään valmiina mitään kivaa vai sanoisinko meidän näköistä vaatetta, niin niitä pitää sitten tehä. Laatikossa pitkään muhinut ajoneuvo-interlock pääsi nyt käyttöön. Hihojen kanssa meinasi tulla ongelma. Leikkasin jo violetista velourista hihat, mutta en uskaltanu laittaa, värinpäästösyistä. No sitten ei ollu mitään valkoista kangasta. Onneksi muistin, että miulla on itellä jokunen valkoinen trikoopaita, mitä ei tuu käytettyä. Ja vot! Sainkin omasta paidasta hyvät hihat tytölle! Alareunaan iso resori. Tuo on nyt tytön mielestä tosi jees. Eli tunikan mitta paitaan ja alas iso resori.



Varmaan vuoden päivät on ollu keskeneräisten pinossa raidalliset joustofroteeleggarit. Nyt sitten hurautin ne valmiiksi... Katotaan onko noille nyt käyttäjää. Vaikka kotona sitten. Ihanan pehmoiset ne on ainakin :) Aijoo, tunikassa sekä leggareissa on koko 134cm. Tuota kokoa on tuolla leikattunakin sitä ja tätä, mutta katotaan missä kohtaa ehdin ommella kasaan.


Ja kun tyttöjen vaatteilla aloitin, niin jatketaan nyt vielä vähäsen. Keskimmäiselle neitokaiselle ompelin Metsolan Clover-velourista hatun. Kankaassa kun oli vaan kolmilehtisiä apiloita, niin tein sitten valkoisesta velourista yhen neliapilan tuomaan onnea. Himpusen tuli taas snadi tuosta, varmaan pesun jälkeen onkin liian pieni. Tai sit ei.




Viimesessä kuvassa näkyy taas tuo made by miku -merkki, tilasin taas uuden satsin Ebaysta, Briteistä. 72kpl:een satsi maksaa jonkui viiden euron pintaan posteineen!! 

Metsolasta tuli muitakin kivoja kankaita, Sun Raysta teinkin jo Onnille paidan. Tosin Onni on paidasta tätä mieltä: "hyi kakka, ihan puma paita". Mutta kyllä hää sitä tänään päällään piti kuitenkin :-D Kuvaan ei vaan suostunu kunnolla, kun on kuulema niin ruma paita...



Noh, tuota SunRayta on vielä tuolla lisää... Katotaan kuka joutuu seuraavaksi kärsimään siitä. Koska mie olen ihan täysin myyty tuolle kankaalle!!! Aivan ihana kuosi :)

Toivotan näin jo torstai-iltana kaikille leppoisaa viikonloppua :)



sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Ritari-suuri sairaana ja asusteita

Onnilla oli perjantaina Halloween-juhlat päiväkodissa. Oli kyllä jo hilkulla, että ei päässyt koko juhliin. Alkuviikon oli kipeänä, pahimpana yskä ja ahdistus. Ja öisin astmakohtauksiakin käytiin läpi. Kuume pysyi siedettävissä, n. 39 asteessa, eikä sitäkään enää maanantai-illan jälkeen ollut. Torstaina pääsi päiväkotiin ja perjantaina juhlimaan ritarina. Tarkoitus oli laittaa Tikru- tai Ihaa -puku päälle, mutta torstain-iltana mie sit kuitenkin tein ritarin viitan. Ei mikään erikoinen, mutta pojalle oikein mieleinen :) Kaksinkertainen t.sininen joustofrotee, tähdet velouria ja joustofroteeta. Hopeakoristeita voisi vielä lisäillä, mutta enpä taida jaksaa kun noinkin oli niin mieleinen pojalle. Onni on tähän asti juossut ympäri taloa huppupyyhkeen huppu päässään ja se pyyhe-osa takana viittana liehuen :-D Nyt on sitten ihan oikea viitta!  Hän on milloin titaja (ritari) ja milloin pupili-kankali (super-sankari).


Eilen illalla Onnimies sitten heräsi tunnin unien jälkeen ja tuntui kuumalta. No kuumehan se pomppi taas siellä 39 ja 40 välillä :( Viime yön valvoin tarkkaillen poikaa, kuumekin laski lääkkellä 38 ja 39 välille. Tää päivä ollut ihan veto pois, kunnes tuossa tunti sitten alkoi tokeentua. Nyt onkin sitten virtaa taas vaikka kuinka! Uskomattomia nuo lapset! Pitää nyt kattoa mihin suuntaan tuosta menee, että mitä huomenna tehään :) Onni on ollu 1,5 vuotta täysin terve pikkupoika, joten olihan tää jo vähän ootettavissa. Action-kuvia ei ritarista viitan kanssa tänään siis saanu, koska ritari oli vähän nuutunut.

Tänään ompelin myös pikaompeluilta tarpeeseen. Tytöillä ei ollu kunnon huivia/kauluria ja ei ollu aikaa ja jaksamista mitään erikoista tehä, joten ompelin ihan vaan kaksinkertaiset trikootuubit (vrt.buffi). Ne olikin mieleiset. Onnille tein myös, JNY:n junatrikoosta.
Keskimmäiselle ompelin myös rukkaset. Ulkopinta br-pulia ja sisäpinta joustofroteeta. Menee just näillä keleillä pihalla hyvin. Onnille tein viime viikolla autot-br-pulista tuommoset myös. Niistä ei nyt ollukaan kuvaa.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!