sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Pipo kera ohjeen ja Ecco-tuunaukset

Noihin pipojen tekemisiin on taas jääty koukkuun! Yks iteasiassa on kuvaamatta, tein eilen nopsaan ennen lenkille lähtöä keskimmäiselle raitalörpän. Hee, se lenkkeily onkin sitten jo erijuttu, on nää miun jalat siinä kunnossa, että ei nyt tunnu onnistuvan yhtään. Akillesjänne toisesta jalasta vetelee viimesiään ja toisesta jalasta polvi kerää aika paljon nestettä. Ei tuu vanhuus yksinään juu ei...

Mutta asiaan. Pilvitrikoota löytyi vielä pikkupalanen. Siitä tuli juurikin yksi lörppänä myssykkä. Tarkoitus oli tehdä Onnille, mutta siitä sit tulikin esikoiselle hattu :-D Iteasiassa se menee miullekin, vaikkakin aika napakkana.



Aloitetaan. Kangasta tarviaa tällä miun tyylillä tehden leveyttä sen verran kuin käyttäjän päänympärys. Korkeus n.55cm.  Ja tuo kangas jaetaan pystysuunnassa kahtia, eli otetaan nyt tän hatun malliksi se 50cm (vaikka todellisuudessa tuli mittavirhe ja on pari senttiä isompi...). Eli kaksi kangaspalaa, 25x55. Pyöristestään kumpikin pää, sekä ulkopuolelle tulevasta osasta leikataan vielä ristikkäiset palatkin pois.
Seuraavaksi ompelen ne leikatut viillot kiinni

Sitten oikeat puolet vastakkain ja ompelen ympäri. Kuitenkin niin, että jää kääntöaukko ns. sisäpuolen kohdalle


Hatun kääntö oikeinpäin, täyttöaukon kautta. Ja täyttöaukko kiinni. Ihan vaan ompelukoneella surautan kiinni.

Sitten vain sisäosa ulko-osan sisälle, en osaa tätä paremmin selittää, mutta kuvasta ymmärtänee :) En laita hattua ihan kokonaan sisäkkäin, vaan sisäosa jää vähän alemmas. Sisäosan korkeus reilu 20cm. Hatun ulkomitan korkeus n. 32-35cm.

Näyttää aika koomiselta näin ollessaan :-D Mutta tytöt tykkää noista ryttyröttöhatuistaan! Onnille tosiaan tätä suunnittelin, iso tuli, eikä hää tykänny kyllä muutenkaan...

Lopuksi joko tikkaukset sivusaumaan parin sentin matkalle tai eteen joku merkki tai heijastin tai kuva, ettei myssy ole koko ajan levinneenä.

Toivottavasti on apua edes jollekin :) Varmasti tulee tää vielä muuttumaan tässä kun näitä tekee, mutta näillä ohjeilla olen nää muutamat nyt tehnyt :)

Tänään on tullu tehtyä muutakin kuin myssyköitä. Nimittäin Onnilla on v.siniset, tai sanoisinko oli, Ecco-kengät. Kivat kengät jalassa, mutta hurjan väriset. Kokeilin sitten ruskeella lankilla vähän vaihtaa väriä ja yllättävän hyvä lopputulos. Ensin siis lankilla kengät ympäriinsä. Tässä vois sanoa, että jos ois vähän miettiny ja keskittyny, niin oisin tajunnu teipata nuo pohjien rajat, että ei ois menny niihinkin lankkia. Mutta ei nuo käytössä varmasti näy. Ajatus oli, että mitään en menetä vaikka nää piloille menisi, koska noin haaleina en niitä käytä.



Lankkauksen jälkeen kiillotin vanhalla rääsyllä kengän. Kengän täytyy olla täysin kuiva, että kiillotus onnistuu. Lopuksi vielä suihkautin goretex-suihketta pintaan, jos se pitäisi myös tuota väriä paremmin paikallaan.



Ei niin mitään hajua, että kestääkö tuo värjäys käyttöä. Mutta jos siis kestää, niin ihan kivat kengät tuli. Ei toki uusille pärjää, mutta ei se ole tarkoituskaan :)

33 kommenttia:

  1. vau mitkä hienot kengät tuli.

    Ja kiitos lakkiohjeesta.. taidan kokeilla lakin tekoa tuosta innostuneena.

    VastaaPoista
  2. Noi pipot on nyt muotia. Meandi mallistossa oli lähes samanlaiset

    VastaaPoista
  3. Kiitos pipon ohjeesta. Aion kokeilla heti kun taas innostun ompelemaan =)
    Kengistä tuli hienot!

    VastaaPoista
  4. Kiitti lakkiohjeesta, pitääpä kokeilla:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille!! Ja kiva kun on ohjeesta hyötyä :) Ja etenkin kiva, jos se innostaa ompeluhommiin!

    Hantta, yllätyin itekin kuin kivan näköiset tuli. Tosiaan vaan eniten jännittää se, että kestääkö tuo käyttöä.

    Mustikoita ja puolukoita, aivan, niin on :) Ja iteasiassa aika monella muullakin kuin Meandilla on noita ;)

    Maija, kiva juttu! Siulla olikin postauksessa tosi kiva pipo vähän aikaa sitten!

    TanttaRalla, ollos hyvä :) Ja tosiaan, tuo voi vielä muokkautua tuosta kun enempi tulee tehtyä!

    VastaaPoista
  6. Siis WAU! Ihan mahtava ja mulle uus tuttavuus tuo kenkien tuunaus! Kerrothan kommenttia sitten, kestikö väri miten käytössä? Kelpais kyllä meillekin noin kauniin ruskeat eccot :)

    VastaaPoista
  7. vau,tuunatut kengät ..siis mitä kaikkee pystyykään tuunaamaan kunhan vaan päästää mielikuvituksen valloilleen...=) hienot ja hieno tuo hattu

    VastaaPoista
  8. Upeat kengät, en mitenkään uskoisi samoiksi! Mistä ostat homemade merkkisi? Olen kuullut että simooperista, meillä kun lähin on 150 km päässä niin olen miettinyt että saisiko muualta?

    VastaaPoista
  9. Ohoh, kylläpä muuttui kenkien ilme kokonaan! Ei kyllä uskoisi samoiksi kengiksi!

    VastaaPoista
  10. Kiitos ohjeesta. Onkin loppujen lopuksi aika sama, kuin miun oma lakkiohje. :) PItuutta siis vaan lisää. Vähänkö noista tulee hauskan näköisiä...

    Ja kengät. Vitsi, kaikkee sie keksitkin. Tuunaus rules. Noista tuli tosi kivat!

    VastaaPoista
  11. Vau mikä muutos kengille! Pakko laittaa korvantaakse ;) Kivan näköinen pipokin!

    VastaaPoista
  12. Hieno pipo! Kiva ja selkeä ohje myös, pitääkin kokeilla :) Aivan upeat kengät tuli, kerrohan sitten myöhemmin miten tuo pysyi käytössä.

    VastaaPoista
  13. Älyttömän hienot kengät tuli! Toivottavasti kestää käytössä ja miksei kestäis!

    VastaaPoista
  14. Kauniit kengät, vinkki viuhahti korvan taakse! Kiitos :)

    VastaaPoista
  15. Kiitos kommenteista kaikille!!

    Kengistä. Käyttökokemusta on nyt viikolta, ei ole olleet pihakäytössä, mutta muuten kyllä. ja ikävä kyllä tuosta kärestä näyttäisi vähän väri lähtevän. Ei pahasti, mutta on irronnut. Noihin nahkaosiin on tarttunut tosi hyvin! Eli jos oiskin ollu kokonaan nahkaiset, eikä tuommosta kumihommaa tuo kärki, niin olisi varmaan tosi hyvin onnistunut! Mutta kyllä noita varmaan pidetään, vaikka sitten pihalla :)

    VastaaPoista
  16. Voi että kun tuli hienot kengät. Joskus on itselläkin käynyt mielessä, että kirpparilöytöjä voisi lankilla koittaa värjätä, mutta eipä oo tullut kokeiltua. Olis kiva kuulla näiden kenkien kuulumisia täällä vaikka parin kuukauden käytön jälkeen - siis että onko väri kestänyt :)

    VastaaPoista
  17. Kiitos pipon ohjeesta! Se ratkaisi meillä esikoisen kevätpipo mietinnät :)!

    VastaaPoista
  18. Kiitoksia, itsellä akuutti pipo-pula, johon taisi löytyä ratkaisu! :)

    VastaaPoista
  19. Kiitos hyvästä pipon ohjeesta! Tällaista juuri olen kaivannut.

    Kenkien tuunaus lankkaamalla on myös tosi hyvä idea, hieno!

    VastaaPoista
  20. Kiitos täältäkin ohjeesta. Päätin tänään kokeilla kun teki mieli tehdä jotain supernopeaa. Kolme pipoa alkajaisiksi hurautin, merkit vielä eteen pitää laittaa. Kivat tuli.
    Itse tuunasin joku aika sitten kirpparilta ostamani ensiaskelkengät satiinimaalilla, blogissa enemmän niistä.

    VastaaPoista
  21. Voi että kun ihana pipoohje! Tein itselleni testiksi yhden ja tuli tosi siisti! ja vielä nopea tehdä! Kiitos kaunis. Se on mukavaa kun joku jaksaa laittaa ohjeita muillekin iloksi. Lämmintä kevättä sinulle ja perheellesi :

    VastaaPoista
  22. Ihan tosi kiva kun niin monelle on ollut ohjeesta iloa <3 !!!!

    Pyrin noita ohjeistuksia nyt laittamaan aina silloin kuin vain joku niin simppeli homma tulee tehtyä, että siitä näin pystyy ohjeen tekemään. Esim. takkia tms. on vähän hankala. Toisaalta, voishan laittaa kaavalinkin ja sitten vielä kuvalliset kohta-kohdalta-jutut. Kassellaan :)

    Meerin satiinimaalaus alkoi kiinnostaa, pitääkin kipaista katsomaan!

    Noissa Onnin Eccoissa ei tunnu väri kauhean hyvin kestävän. Kestää, mutta esim. kärjestä pilkistelee t.sininen väri. Samoten niistä kohdista mistä pääsee hankauteen esim. haalarin lahkeisiin. Toki jos vaikka parin viikon välein jaksaisi lankata uusiksi, niin varmaan toimisikin. Mutta pihakenkinä nyt ainakin välttävät!

    VastaaPoista
  23. Meeri, haluatkos vinkata siun blogiosoitteen, tuo blogger ei sitä suostu kertomaan :) Tosiaan tuo kenkähommeli kiinnostaisi!

    VastaaPoista
  24. Hieno pipo! Ohjeesta kysyisin: Mittoja kaipaisin tuon ristikkäisen palan leikkaamiseen (leveys x pituus)? Kiitos.

    VastaaPoista
  25. Kiitos pipo-ohjeista, nyt on molemmat pipomallit tehty ja hyviä pipoja tuli, ihanan helpot ja selkeät ohjeet olet tehnyt! Jos osaan niin linkitän sivusi omaan blogiini näiden pipojen kohdalle.

    VastaaPoista
  26. Kiitos pipo-ohjeesta. Lasten kanssa yhteistyössä tehtiin (lapset kuvioi ja minä ompelin). Ehkä ne tulee blogiimmekin lähipäivinä. Jos ei lapsille kelpaa, niin itselleni ne nappaan :)

    VastaaPoista
  27. Kiitos pipon ohjeesta :)

    Kiinnostaisko sua tehdä dinolakkia? Itse haluaisin

    kokeilla, jos täältä sais sitten vähän ohjetta? :D

    -lilli

    VastaaPoista
  28. Onpas hauska taas nähdä kuin erinlailla piponkin voi ommella :D

    VastaaPoista
  29. Kiitos tuosta pipon ohjeesta! :) Sain tehtyä itsellekki kauan etsimäni pipon! :) Tuolta näät tuloksen: http://mikunloki.blogspot.com/2010/04/pipo-kera-ohjeen-ja-ecco-tuunaukset.html

    VastaaPoista
  30. Kuinkahan paljon kannattaisi korkeutta laittaa vauvan pipoon?
    Py on 33-34 cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 20cm oli meillä noin tuon kokosen pipon korkeus. Tosin muutama sentti lisää jos löysää haluaa enemmän jäävän. 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!