lauantai 3. huhtikuuta 2010

Takki tyttöselle

Takki nr.2 on valmis. Siis tälle keväälle numero kaksi. Onhan noita jokunen tullu tehtyä aiemmin. Tämä on keskimmäiselle lapsukaiselle. Ja oikein mieleinen tuli! Mies oli vähän sitä mieltä, että tuo sydän mikä roikkuu taskun kohdalla (missä ei siis ole taskua) on liikaa, mutta tyttö ihastui nimenomaan siihen sydämeen! Vuori on tehty osittain valkoiseksi, en raaskinut ostaa pilkkukangasta niin paljon ja toisaalta, ei tuo paha miusta ole.

Ulkopinta vakosamettia, samaa mitä Onninkin takissa ja samaa mitä tulee esikoisenkin takkiin. Ostettu Imatran Karjalan ompelukoneesta, hintaan 4,90e/m. Tuo pallokangaskin on sieltä. Etupuolella oleva "made with love" -tuotemerkki on tilattu Sampsukasta. Muut nauhat Iinulta. Kaava Ottobresta, ja edelleenkin on tarkastamatta, että mikä lehden numero kyseessä! Kaavaa on kyllä siitä muokattu aika paljon, mutta perusosat kuitenkin valmiista kaavasta.

Enää siis yksi takki, sitte olisi eka takkiprojekti valmis!




Pari otosta myös tältä päivältä pihalta. Onni sai 2-vuotislahjaksi viime kesänä Puky-potkupyörän ja on ollu kyllä ihan nappiostos!!! Poika oppi sillä heti menemään ja tasapaino toimi täysin. Nyt onkin jo vanhaa kauraa kun sai pyörän alleen, saa jo ite hölkätä aikamoista vauhtia perässä kun poika viuhtoo menemään. Tosin en nyt sentäs lenkille malta tuon kanssa lähteä, ei ihan niitä matkoja jaksa poika täysiä viuhtoa :) Toisessa kuvassa myös esikko. Kuvasta muuten näkee hyvin, mitä vauhtia lumet sulaa! Pari viikkoa sitten oli piha ihan lumikasojen keskellä, ihan hurjissa lumimassoissa. Nyt on jo piha hyvin tullu noista asfalttikohdista näkyviin! Samoten pyörätiet on jo ihan sulat.
Mukavaa pääsiäisenaikaa kaikille!

17 kommenttia:

  1. Voi että, tuli muuten IHANA takki! :) Tuo sydän on ihan parasta ja kuuluu siihen!

    Vautsi, että tuollaisiakin pyöriä on olemassa... Olisi ollut viime kesänä tarpeen.

    Ps. Arvonta on jo käynnissä... ;-D

    VastaaPoista
  2. Ihana takki tämäkin! Ja sydän ei ole yhtään liikaa, sopii kivasti, kun kangas kuitenkin on yksivärinen. Kiva yksityiskohta myös nuo raglansaumat. Ihanaa kun lumet sulaa, kyllä sitä tänä talvena on riittänytkin..

    VastaaPoista
  3. Santra; Kiitos!! Pitääkin käydä arvontaan osallistumassa :) Ja joo, tuo on ihan tosi kätevä pyörä! Onni jos vaan ylettäs polkea 12" pyörällä hyvin, niin ei apurenkaita tarvii. Tasapaino kehittyi jo viime kesänä niin hyväksi. Ottaa tuolla kovan vauhdin ja nappaa jalat kyytiin ja antaa mennä :-D

    Ansku; kiitos!! Joo, mie iteasiassa itekin tykkään tuosta sydämestä. Ja sehän on helppo nappasta poies jos siltä alkaa tuntua. Nuo raglansaumat tuli melkein vahingossa Onnin takkiin ja nyt sitten ne tulikin kaikkien kolmen takkeihin (kolmannesta siis puuttuu vielä vuori paikoiltaan). Ja kyllä, lunta ON riittänyt, mutta yllättävän nopeesti se on nyt sit kuitenkin lähteny sulamaan!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana takki, tykkään just ruskeesta vakosametista ja hyvin sopii tuo ruskea-valkoinen pallo sisäpuolelle. Sydän hauska yksityiskohta. Voi kunpa mäkin osaisin!
    Kaikkea muutakin ihanaa löytyy täältä blogistasi :)

    VastaaPoista
  5. Ihana takki! Ja sydän sopii siihen oikein hyvin! :)

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihana takki!♥ Niin suloinen, vaikka ruskee ei just nyt mun lemppari yksistään ookaan :D Ja toi Onnin pyörä, niin mainio! Mä mietin Jesperille tommosta kesäks, se ihastelee niin Julian pyörää ja istuu satulassa ajavinaan enkä millään haluis kolmipyöräistä meille ollenkaan.

    VastaaPoista
  7. lettiina, oi kiitos! Toivottavasti viihdyt blogin parissa jatkossakin :)

    Hilla, kiitos! Kiva kun kommentoitte, ite jäin just tuota sydäntä sit miettii, että onko se liikaa, mutta nähtävästi ei ole :)

    Petra; Kiitos <3 Joo, eihän tuo ruskea välttämättä keväälle niin pirteä väri ole, mutta toisaalta, pallot piristää. Ja hih, oli niin edullistakin :-D Tuota potkupyörää voin oikeasti suositella! Meillä on Nopsan Trike kolmpipyörä ja sit on Crescentin 12" fillari ostettu, mutta tuo potkupyörä on ehdoton! Etenkin kun Onni on niin lyhyt, että ei oikein tuommosella 12" yltä ajaa ja kolmipyörä on turhan raskas vrt. puky. Ostin kotimaisesta liikkeestä, nimeä en vaan nyt muista, mutta nettiputiikki.

    VastaaPoista
  8. Herkullisen näköinen takki ja sydän juuri oikealla paikalla!

    VastaaPoista
  9. Joo, mä löysin kaupan joka tota myy. Mietin vaan onko liian pieni vielä tuohon, nyt ikää siis 1,6v. eli kesäkuussa olis 1,8v. ja nyt pituutta 86cm eli riittäis tuohon alkaen 2v. Eikä taida mies olla ihan yhtä vakuuttunut, että idea olis parempi kuin kolmipyöräisessä :D

    VastaaPoista
  10. Tosi nätti takki! Kivasti antaa tereet ja sydän ilmettä. :)

    VastaaPoista
  11. Tosi kaunis takki, olet ahkeroinut pääsiäisenä taas! Siis tuo pyörä vaikuttaa loistavalta ,muistan kun puhuit siitä ja mistä hommasit. Mutta en muista kyllä sitä enää itsekään ,eiköhän googlen avulla löytyis...

    VastaaPoista
  12. Ihania takkeja oot tehny! <3

    Kade :D

    -Pähkinäsuklaa-

    VastaaPoista
  13. Ihana takki! Minä kyllä tykkään hirveesti ruskeasta ja etenkin kun siihen yhditetään pallot, joten mun mielestä passaa loistavasti myös keväällä! Muistatko yhtään mistä lehdestä löysit kaavat tohon takkiin?

    VastaaPoista
  14. Ihana takki. Ja kaikkea muutakin ihanaa sinulta löytyy. Linkitin sinut blogiini, on varmaan ok?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!