keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Maatuska ja kirahvi

Pitkästä aikaa aplikoin isomman kuvion. Jopa mietin, että tulikohan liiankin iso :-D Mutta ei tuo onneksi lopputuloksessa sitten ihan niin hurjalta näyttäny :) Ja jälleen, mikä tärkeintä, käyttäjä on ihastuksissaan! Eli keskimmäiselle neidille housut, maatuskan kuvalla. Pitkään mietin, että minkä kuvan tekisin. Oli ideoita ihan laidasta laitaan, jopa yksi tosi suuritöinen juttu, mutta ei siitä enempiä, jos vaikka joskus innostun sen toteuttaa ;-D

Tässä siis neidille pinkit velourhousut, maatuskan kuvalla.



Otsikossa toinen asia on kirahvi. Kirahvi ei olekaan aplikointi vaan tyttöjen ihastuksen kohde ja löysi tiensä meille kirpulta. Mentin kirpparille ja tytöt hyökkäsivät heti tämmöisen pitkäkaulaisen kirahvin kaulaan. Hinta ei ollut paha, joten kotiinhan se piti raahata. Onhan tuo kivan näköinen. Pehmoinen kirahvi. Sen verran on pelisääntöjä sovittu, että kirahvin selkään ei kiivetä, ihan turvallisuussyistä kun täällä asustaa yksi onnettomuusaltis Onnimies, mutta myös sen takia, että ei tuo kauaa varmasti kestäisi jos sen päällä koko ajan kiipeiltäisiin. Tytöt sitten silittelevät ja kantelevat ja pukevat kirahvi-neitiä. Oletan, että on tyttö :-D



Siihen malliin alkaa kevätaurinko paistella, että koko ajan ajatukset on enempi kevät- ja kesävaatteiden ompelussa, liekö kohta olisi ensimmäinen takki pitkän tauon jälkeen ommeltava! Ensin tuossa on kyllä muutama muu juttu, mitkä olen luvannut tehdä, mutta ehkäpä niiden jälkeen :)

Aijoo, tää miun kangaslakko ei tunnu oikein toimivan. Myllymuksujen ystävänpäivätarjouskin piti hyödyntää ja sieltä olisi jokunen metri tulossa kangasta. Ja mjukalle ois kiva tehdä tilaus. Ja Ikasyrille. Ja ja ja..

22 kommenttia:

  1. Ihana maatuska!! Ja toi kirahvi on upea!! Miehen siskolla on kaikenlaisia kirahveja, kai hän on jonkinlainen kirahvifriikki!!

    Minä olen myös kangasfriikki. Kolmas tilaus lähti Lasten Metsolaan parin viikon sisään ;) Ensin piti tilata tytöille caprikankaita, sitten tilasin sitä punaista päivänkakkarajoustista ja nyt vielä tuli muutama tilaus niin niihin kankaita. Harmittaa vain postikulut :(

    Mujakalta katselin kankaita mutta onneksi ei ollut kuin pari kangasta jotka haluisin niin jätin vielä tilaamatta ;)

    VastaaPoista
  2. Mar3ngi; kiitos!! Ääh, ai se kukkakangas on joustofroteeta!! Petra (PimPam) miulle vinkkasi, että siellä on kukkakangasta, mutta mie ajattelin, että on sitä neulosta, enkä oo vielä menny kattoo. Mutta on siis joustofroteeta!! Voi himputti!! Mutta kun sit mie haluisin tilata muru-kankaitakin! Miulla ei oo niitä koskaan ollu ja ne on nättejä. Mistä sais rahaa niin paljon, että vois tilata mitä vaan?!?!?!

    VastaaPoista
  3. Ihanat housut ja tuo kirahvi on ihan mahtava!

    VastaaPoista
  4. Ihana kirahvi!! Mitä materiaalia se on kun nuin hyvin pystyssä pysyy? Ihan täysin pehmolelu ei taida olla vai?

    VastaaPoista
  5. Ihanat housut ja komea kirahvi :) Taisi sydänpaita olla keskimmäille juuri passeli? :)

    Mäkin tilasin myllymuksuilta ystävänpäivän kunniaksi, saa nähdä koska pääsen siellä käymään, sehän on tässä meiltä 30km päässä :)

    VastaaPoista
  6. Anis, kiitos!

    Jonnar, tuo on tavallaan pehmolelu, mutta siellä sisällä on joku runko. Tosi hienosti selitetty :-D Mutta en siis usko, että kestää sitä, että koko lauma alkaa pomppia selässä!

    Jenni, kiitos! Sydänpaita on reilu, mutta niiiiiin mieluinen, että sitä pidetään :) Tyttö on aivan tykästyksissään, kiitos! Ja hei, tänään lähti oranssia postia teillepäin!

    Ai Mm on tein lähellä! VAU! Ois kyllä miulle huono juttu :-D Nyt sentäs nuo postikulut vähän rajoittaa kangasosteluita...

    VastaaPoista
  7. Kauniit housut, nuo värit on namit! Kirahvikin on melkoinen löytö, meidän lapset takuulla kans kiikuttaisi välittömästi tuommoisen kotiin.

    Sama vika täälläkin, kankaita tulee hamstrattua yli oman tarpeen. Taas on Iinulta lähetys tulossa. ;) Sen jälkeen on kyllä pakko vähän hillitä ja "tuhota" vanhoja varastoja.

    VastaaPoista
  8. Joo, punaisena on joustista siitä Metsolan päivänkakkarasta. Mä tilasinkin sitä reilusti omiin ompeluksiin.

    Jos löydät kangassponsorin niin vinkkaa mullekin :D Olen koittanut miehelle puhua, mutta hän ei oikein lämpene. Ihmettelee kun keskellä olohuonetta on monta kangaslaatikkoa :D

    VastaaPoista
  9. Ihanan väriset ja kauniit nuo maatuska housut! Ja minä kun olen maatuska hullu niin olen ihan hulluna noihin!
    Täällä olis kans yks kun tarvis kangassponsorin. Tajusin eilen et ostin maanantaina kangasta vaikka olen kankaiden ostolakossa. Oho!

    VastaaPoista
  10. Wau mikä kirahvi! Ymmärrän hyvin, että lapsilla on suuri kiusaus ratsastaa :)

    VastaaPoista
  11. voi apua tota kirahvia :D Yks Kettunen kyl saa kyllä hepulin kun näkee ton! Maatuskahousut on myös ihqt

    VastaaPoista
  12. tää kirahvi fani ei voi kun huokailla kuvien edessä...hieno maatuska...

    VastaaPoista
  13. Ihana maatuskainen! Ja aivan mahtava kirahvi, kyllä ois meilläkin tykätty :D

    VastaaPoista
  14. Vau! Aivan ihanat maatuska-housut ja kivannäköinen kirahvi :)

    VastaaPoista
  15. Ihania nuo sinun aplikoinnit.=)

    Ja täytyy todeta, että teillä on siellä joku aivan älyttömän mahtava kirppis-niin kivoja juttuja sie tunnut sieltä löytävän.=) Tosi hienon kirahvin löysitte =)

    VastaaPoista
  16. Söpö maatuska ja toi kirahvi aivan ihana! :)

    Koko ajan tulee uusia ja ihania kankaita.. Mullakin jo kolmas tilaus Metsolaan muutaman viikon sisään.. Ja Muru-kankaitakin mieli tekis. Rahaa vain pitäs olla.. ja aikaa että ehtis kaiken ommellakkin :D

    VastaaPoista
  17. Manda; kiitos!! Ääh, en muistanukaan enää, että Iinultakin ois kiva tilata niitä pilkullisia trikoita :-D Ei, nyt mie otan niskasta kiinni itteäni ja tuhoan vanhoja. Tai sit laitan vaiks osan tarjolle nettikirpuille, joku muu voi saada jotain aikaseksikin :-D

    Mar3ngi; juuh, kävin jo laittaas ostoskoriin sitä kukkajoustista, mutta hitsinvitsi, ei mitään järkeä! Miulla on jo pelkälteen tuossa khh:ssa niin monta laatikkoa ja hyllyllistä kankaita, etten ilkiä sanoa. Ja varastoon kannoin pari... Mutta kankaissakin vaihtuu koko ajan jutut, ei voi vanhanaikaisia käyttää :-D

    NorppaStiina, kiitos!! Hih, no mutta eikös repsahduksen jälkeen ole taas parempi fiilis yrittää? Ja eikös siulla aika hyvin ole järkevällä tasolla tuo kankaiden hamsterointi? Näin mie olen ymmärtänyt :)

    Marita; jeps! Kirahvi on esiteltykin ensimmäisenä kun joku tulee kylään :-D

    inkeroinen; kiitos! Hih, kettusen pitäs tullakin joku päivä leikkimään :) On taas vierähtäny aika tovi, on taas niin mahotonta lentoa tää elo! Mutta ehkä hiihtoloman jälkeen helpottaa :)

    pikkuriikki; kiitos! Arvaapa vaan kuka tuli ensimmäisenä mieleen!! Ja jos tytöt ei ois niin rakastunu tuohon otukseen, niin oisin joka tapauksessa ottanu sen matkaan ja laittanu siulle viestiä :) Mutta nyt nuo neitokaiset siihen niin kovin rakastuivat ja iteasiassa käy kivasti keskimmäisen tytön huoneeseen tyyliltäänkin!

    Petra; kiitos! Arvaapa kuka on just hokenu, että meille ei tule yhen yhtä uutta lelua... No, eihän tuo varsinaisesti olekaan lelu ;-D

    Anna; kiitos! Hih, katotaan kerkiänkö huomenaamulla ihastelemaan tein poikasen aplikaatiohousuja, vai liekö hällä huomenna ne on jalassakaan?

    SariM, kiitos! En mie tiiä onko täällä sen parempia kirppiksiä, mutta mie oon niin mega-aktiivinen kirppistelijä, että monesti senkin puoleen osuu välillä kohdalle :)

    Ansku, kiitos! Siulla onkin aivan ihana se hippie-takki minkä teit! Vitsi nuo kukkakankaat kyllä houkuttaa. Saa nähä kuin käy... :-D Ja totta! Aikaa pitäs saaha edelleen vuorokauteen lisää!!!!!

    VastaaPoista
  18. ihana kirahvi ja ihana aplikointi ♥..voi kun joku antais niitä tunteja lisää ,siis tekis mieli niin ommella vaatteitakin..nyt menossa muutaman tilda juttu joten jos sen jälkeen ;)

    VastaaPoista
  19. Voi ihanat housut!, kirahvi on upee kanssa. :)
    Minäkään en voinut vastustaa Myllymuksujen tarjousta. Norsuja siis tulossa. ;)

    VastaaPoista
  20. Kati; kiitos! Laittelehan sitten niitä Tilda-juttujakin blogiin :)Miulle ne on aikasta hepreaa! Yks Tilda-kirja on hyllyssä, mutta en oo ikinä tehny mitään niistä.

    Mia; kiitos! Miulle ei nyt tuu mitään kuvioita, mutta oranssia, keltaista ja limeä yksvärisistä :)

    VastaaPoista
  21. Juu laittelen ,mansikka tyynyt ja tuoksupussit nyt tulossa =)..mikäs kirja sulla siellä hyllyssä odottaa =)laitankin sulle meiliä..hei nyt vasta tajusin kuinka iso tuo kirahvi on ;)

    VastaaPoista
  22. Kirahvi on tosi upea! Oon kateellinen...
    Ja tosi veikeä kuva-idea housuihin =) Hienot!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!