maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kylpytakki ja Chariot

Keskimmäisen kylpytakki on ollut vaiheessa varmaan toista kuukautta. Eilen sitten päätin, että nyt se pitää saada valmiiksi, eikä vähiten sen vuoksi, että edellinen on jo ihan liian pieni. Enemmittä puheitta, joustofroteinen kylpytakki. Huppu vuoritettu interlockilla, muutoin yksinkertainen frotee.




Sen verran on pituutta takilla, että ei meinannut kuvaan mahtua. Kohdistukset ei menneet ihan putkeen tuon vetoketjun kanssa, mutta ei liene kovin vaarallista :)

Sitten vielä yksi ilon aihe! Eli hankittiin pojalle Chariot:n kärri. Aivan mahtava kapistus (fb-kaverit varmaan jo kurkkua myöten täynnä hehkutusta)!! Ostettiin tuo suksipaketti, sekä pyöräsarja kahteen fillariin. Tarkoitus ei todellakaan olle, että 5-vuotias lopettaa liikkumisen itse, vaan tarkoitus on se, että myös vanhemmat pääsee pitempiä lenkkejä tekemään. Pyöränistuin kun on jo pieni ja pojalla on kivempi mm. hiihtolenkeillä olla tuolla kärrissä kuin Ergossa. Vielä muutama viikko sitten siis kulki yli kympin lenkit Ergossa. Chariot saikin kyytiä tänä viikonloppuna jo muutaman kympin verran, niin maantiellä kuin jäällä. Aivan upea juttu! Suosittelen lämmöllä :)



-miku-

2 kommenttia:

  1. näyttää kyllä näppärältä toi kulkupeli. ja ne kylpytakit, mullakin olis to do listalla*3

    VastaaPoista
  2. wau miten hienosti kohdistettu raidat!

    ja Chariot <3 meillä tosin vaan se fillarikärrynä, mut silti!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!