keskiviikko 21. toukokuuta 2014

kesähousui ja SoMine

Akuutti oli housupula pojalla kun helteet nappasi päälle! Maanantaina auton lämpömittari paukutti jo 33 astetta, ja kotona auringossa olevan mittarin lukemat oli jotain ihan mahotonta. Ja pojalla shortsit pieniä. Kaapissa kyllä vielä pino löytyi, niin housuja kuin paitoja, mutta vastoin olettamusta, ne oli pieniä. Onneksi olin juuri tilannut Noshilta aivan ihania shortsikankaita. Vihreäraidalliset jäi vielä odottamaan ompelua.

Ensalkuun hurautin satanen lasissa yksinkertaisia pöksyjä ilman taskuja tai muitakaan krumeluureja. Ne pääsi heti käyttöön.



Tänään sitten jo vähän taskuakin sain tehtyä, eli samanlainen pari, mutta taskuilla. Ja kaikista hienoin juttu on tänään postissa tulleet SoMine -ompelumerkit! Aivan hitsin hienot on! Toimitusaika lapuilla on aika pitkä, n. 2 kk, mutta sen tiesi jo tilatessa. Tilausvaiheessa tosi nopeat vastaukset ja sähköpostiin sain omien toiveiden mukaisen mallin (tai useammankin vaihtoehdon) ja sen jälkeen laput lähti tilaukseen. Eli se mikä kestää, on se tuotantovaihe. Voi jukra, että olen tyytyväinen noihin! Ja kyllä, hyvää kannattaa odottaa. Nyt on niiiiiin helppo hurauttaa sivusaumaan oma lippulappu. Ja liekö vähän enemmän katu-uskottaviakin ovat ;) Suosittelen!!





Ja tulihan noita tehtyä vielä yhdet vaaleanturkoosi-valkoraidalliset. Niistä vain en ehtinyt napata kuvaa, nyt ovat jo pesussa. Vähän alkaa protestoimaan tuo tuleva ekaluokkalainen noita froteeshortseja vastaan, mutta onhan ne nyt sata kertaa kivemmat päällä kuin farkkuset :)

-miku-

2 kommenttia:

  1. Kiitän merkkilappulinkistä! Aiemminkin olen lapuista haaveillut, sitten se vähän unohtui... nyt into taas nosti päätään joten täytyypä harkita. :)

    Minäkin luulin jo pääseväni mittavaan sortsitehtailuun käsiksi, mutta meillä näyttää pojalle mahtuvan viimevuotisetkin melkein kaikki. Olen vähän pettynyt. ;) Itse en ymmärrä tuota froteeta hellevaatteissa kun tuntuu että se olisi niin lämmintä... mutta makuja on monia!

    VastaaPoista
  2. Kiva kun oli iloa :) Olen kyllä niin tyytyväinen, että vihdoin satsasin ihan kunnon lappuihin. Olen kokeillut jos jonkinlaisia ommeltavia merkkejä, mutta nuo sivusaumaan käyvät on niiiiin paljon kätevämpiä!

    Meillä on kesävaatteissa ollut aina froteeta. Tiiä sitten onko merkitystä kovin paljoa mitä kangasta se vaate on, kun se vaate on ns. pieni :) Farkkusortseillakin painattavat menemään, mitkä voi olla hyvinkin paksuja. Pääasia, että on hyvä olla :)

    Kiitos kommentista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!