tiistai 18. toukokuuta 2010

Hameita ja balettia

Täysin hetken mielijohteesta tein eilen tytöille hameet. Tai sanoisinko, että viime yönä. Olin jo lähdössä nukkumaan, mutta ajattelin sitten vähän ommella. Ei kaavoja, ei mitään. Kohan jotain teen :-D Ensin tein nuoremmalle tytölle keltaisen hameen. Hame vaikutti vähän valjulta semmosenaan, joten helmaan kukkanen. Mikä sekin meni ihan ketuiksi... Vähän sain korjailtua, tein mm. uuden keskustan, mutta kaukana täydellisestä, toisaalta, hyvin käy käyttöön :) Ja ehdottomasti pitää vielä hankkia irtirevittävää tukikangasta!! Vaikka tuo liimakangas on paksuhkoa mitä käytän, niin trikoo vaatii vielä tukikankaan lisäksi!

Tuon keltaisen hameen kun sain taisteltua valmiiksi, ajattelin, että esikoinen loukkaantuu, jos hälle ei aamulla löydy hametta. Onneksi tuo on yksi helpoimpia ompeluksia, joten tein toisen. Pitkään pengoin kangaskaappeja, eikä mikään oikein käyny. Päädyin pallokankaaseen ja kun tuo punainen pallokangas on miusta mikki-kangasta, niin tein mustan mikki-kuvion. Mistä tuli rusetin kanssa Minni. Ja kun tytöt näki hameen, se muuttui nalleksi :-D
















Tuo hamemalli on tosi helppo ja nopea, voisin yrittää tuostakin ohjetta kirjoitella, jos on kellä tarvetta :) Miulla meni noihen kahen hameen tekoon, alusta loppuun varmaan jotain tunnin verran. Ja siinä meni sitä aikaa, kun en oikein tienny aluksi, että miten edes toteutan, tai mimmosia hameita ylipäätään teen!

Tänään pääsi esikoisen hame jo testingiin. Neidillä oli baletin kevätnäytös, mikä ei olekaan ihan pieni näytös. Kolmepäiväiset juhlat, että koko tanssistudion näytökset saadaan vedettyä läpi. Meillä oli siis tänään neidin ryhmän näytös. Kulttuurikeskuksessa on nettisivujen mukaan paikat yli 500 vieraalle ja sali on aina loppuunmyyty. Eli suurelle yleisölle saavat tanssijat esiintyä! Meidän tytöllä on nyt neljäs vuosi tanssia takana ja ensi syksynä taas jatkuu. Hän on erikoistunut klassiseen balettiin ja siinä myös jatkaa. Nykytanssia mietittiin myös, mutta menee pienellä vielä turhan rankaksi jos on monet treenit viikossa, hällä on myös kuoroharrastus minkä tiimoilta on myös jonkun verran esiintymisiä eri tilaisuuksissa. Mutta asiaan siis, neiti laittoi näytöksen jälkeen hameen päälle, kun pääsi katsomaan väliajan jälkeen loput esitykset. On kiva kun on helposti puettava vaate, että ei kaikkia vaatteita välttämättä tarvia edes vaihtaa pukuhuoneessa. Tämä hame oli juuri helppo. Tässä pari otosta ennen lähtöä






Esikoisen juhlamekko on myös nyt valmis, yritän siitä saada pikimiten kuvia myös!

9 kommenttia:

  1. Kaunis balleriina sinulla! :)
    Minäkin olen innoissani tehnut kesähameita, kun Muru on jo sen verran iso. Viime kesänä matka taittui vielä pääasiassa kontaten. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana ballerina. =)
    Tuli ihan omat ballerina ajat mieleen, takana 7 vuotta klassista balettia, vaihdoin kilpatanssiin.

    VastaaPoista
  3. Sanna ja Minttu kiitos <3

    Sanna, mie en jostain syystä innostunu kauheesti hameiden ompelusta ennen, en tiiä ees miksi! Mutta jos nyt saisi tehtyä jokuset :)

    Minttu, mie oon kanssa tanssinu balettia... 2kk... :-D Eli ei ole tyttö äitistä mallia ottanut :-D Mie toivoisin niin kovin, että hällä jatkuisi innostus vielä vuosia vuosia. On ainakin arvostetussa tanssistudiossa kirjoilla, joten olisi mahdollisuuksia päästä pitkälle, jos on vaan lahjoja tarpeeksi. Mutta sen näkee sitten mitä aika tuo :)

    VastaaPoista
  4. Ihana hame! Pitääkin koittaa tuollaisen tekemistä! :)

    VastaaPoista
  5. Ihania hameita! Mä oon sen verran huono ompelija, et voisin kyllä tarvita ohjetta, jos semmmosen teet =)

    VastaaPoista
  6. Sieviä, iloisia hameita :)! Pukee kauniisti suloista pikku balleriinaa :)!

    VastaaPoista
  7. Ihanat hamoset. Meilläkin syntyy vähän samantyyppisiä tänään. :) Tuo balleriinanne on niin kaunis! <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos Marlai, Anette ja Santra!!!

    Mie yritän saada tässä ihan järkevän ajan kuluessa sitä hameohjetta kirjoitettua. Mie kun lähinnä vaan ompelen nuo, niin pitää sitten vähän keskittyä, että saa jotain mittojakin laitettua :)

    VastaaPoista
  9. Joo tosiaan kivoja hameita! :D Eli ohjetta odotellessa...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!