keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Korvia suojaava pipo ja sen ohje

Lupailin tuossa ohjetta korvia suojaavaan hattumalliin ja se tulee tässä :) Hyvin helppo ja yksinkertainen toteuttaa. Pahoittelen noita ohjekuvia, ne on otettu viime yönä ja on aika hurjassa valaistuksessa salamalla räpsittyjä, mutta ajavat asiansa.



Ja eikun hommiin! Tämä hattu on n.50cm kokoiseen hattuun, toki tuo kangas venyy vähän isompaankin päähän. Mitat ovat noin-mittoja.

Tarvitaan ulospäin näkyvä kangas ja lisäksi vuorikangas. Miulla on tässä ulkopintana Muru-kangasta ja sisällä Eurokankaan perustrikoota.

Kankaan leveys on siis päänympärys suurinpiirtein. Onnin pää on nyt 49,7 joten teen jo n.50cm hattuja.


Ylläolevassa kuvassa näkyy noita korkeusmittoja. Jälleen, suurinpiirtein. Noita kaarteiden kokoja on tosi vaikea mitata, kun on kaarevia mittoja, mutta aika helposti nuo voi silmämääräisestikin kaavaan piirtää.



Sitten vain kankaat oikeat puolet vastakkain ja saumurilla alareuna.

Oikeat puolet edelleen vastakkain, mutta nyt vähän toiseen suuntaan. Eli näin saadaan takasauma kiinni, saumurilla hurauttaen. Jos haluat takasaumaan heijastinta/lippulappusta, niin muista laittaa sauman väliin.


Hattu käännetään oikeinpäin, mutta niin, että vuorikangas on ulospäin. Yläsauma saumurilla yhteen. Tässä vaiheessa jos haluaa kulmiin laittaa vaikka heijastimet, niin ne laitetaan tuonne väliin.

Lopuksi hattu käännetään oikeinpäin ja lisäillään vaikkapa merkki tuohon eteen, jos haluaa. Jos haluaa laittaa jotain aplikaatiota, niin olen laittanut joko tässä vaiheessa tai sitten jo ennenkuin ommellaan mitään yhteen. Silloin aplikaation tikkaukset jäävät tuonne vuorikankaan alle piiloon, eikä näy edes nurjalle. Silloin tykkään laittaa kyllä tukikangasta ja liimakangasta, ettei kuva vedä rynttyyn.



Ja eikun pipo päähän ja menoksi! Toivottavasti ohjeesta on hyötyä :) Mielelläni vastailen lisäkysymyksiin!

25 kommenttia:

  1. Tosi kiva ohje taas! Olen tehnyt lakkeja samalla periaatteella, yläosa ollut tosin vähän erilainen. Tuo sinun malli kyllä näyttää päässäkin tosi kivalta :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva, kun laitat noita ohjeita! Sitä edellistäkin mallia olis kiva kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Hyvä ohje! Ja ihana myssy :) Saman tyylisiä olen tehnyt minäkin.

    VastaaPoista
  4. kiva ja selkeä ohje...mäkin oon tehny samantyylisiä tosin hieman eri lailla...

    VastaaPoista
  5. Kiitos ohjeesta, aijon kokeilla.

    VastaaPoista
  6. Kiva ohje! Samoissa puuhissa ollaan oltu viime päivinä. :) Tuon päälakisauman olisi tosiaan voinutkin jättää reilusti hatun sisään, kun eihän se sieltä näy. Itse taistelin hatun oikeinpäin vähän liian pienen kääntöaukon kautta..

    Sitä edellistä pipoa täytyy kyllä myös ehdottomasti kokeilla! Kiva kun viitsit kirjoitella näitä ohjeita. :)

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa!!Suurkiitos!tälläiseen ohjetta olen etsiskellytkin...!Ihanaa, tänään illallla saan heti kokeilla tätä ohjetta!

    on muuten tosi söpöä kangasta lakissa...Ihania juttuja teet...

    VastaaPoista
  8. Kiitos kiitos ohjeesta! Pipoille on ollut tarvetta, mutta aina oon ajatellut että tuo on jollain tosi vaikeella tyylilä tehty. No nyt surautinkin heti 8 kpl pipoja kun näitä tekeekin tosi nopsaan! Suurkiitokset siis!

    VastaaPoista
  9. Ihana hattu. Saako tuota Muru-kangasta tilattua netistä?

    Sullahan on tuota pilvikangasta, ikasyrilta ilmeisesti? Onko se semmosta meandin tyylistä trikoota? :)

    VastaaPoista
  10. Hyvä ohje, kiitos! Pitäisikin hurauttaa pojalle muutama pipo! :)

    -Tiuku-

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommenteista! Tosi kiva kun ohjeista on oikeasti iloa muillekin :)

    Jenni, ne Ikasyrin trikoot mitä miulla on pilvisenä, niin ne on interlockia, eli suht paksua. Mutta miten mie muistelisin, että siellä ois ollu lycrallisena jerseynäkin? En kyllä mee nyt vannoo! Ja juu, Murua saa heidän omasta nettikaupastaan :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kun jaat ohjeen julkisesti. :) Pitääpä kokeilla itsekin väkertää muksuille pipot.

    VastaaPoista
  13. Tosi ihana pipo ja malli tietysti myös <3

    VastaaPoista
  14. Kiitos ohjeesta! Olen noita sun hattuja aina ihaillu!

    VastaaPoista
  15. Kiitos ohjeesta, nyt otin sen käyttöön ja hyvä hattu tuli :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos tuhannesti tästä ohjeesta=)

    VastaaPoista
  17. Kiitos paljon pipon ohjeesta ja nuo muutkin ovat oikein hyviä ja tarpeellisia!! Hienoja vaatteita olet ommellut muutenkin!

    VastaaPoista
  18. Kiva kuulla, että tästä on edelleen iloa lukijoille :)

    VastaaPoista
  19. Kiitos ohjeesta, tein tuolla ohjeella omalle tytölle pipon ja hyvä tuli =) Klikkasin itseni lukijaksi, kiva blogi sulla =)

    VastaaPoista
  20. Nyt pääsin vihdoin kokeilemaan ohjetta. Pojulle tuli hieno kevätpipo ja itsellekin tein ohkaisen juoksupipon. Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  21. Täällä pyörii taas hattutehdas, tulee pipotettua omat ja siskon lapset. Aivan paras malli lapsen päähän, kiitos!

    VastaaPoista
  22. Kiitos ohjeesta! Hatusta tuli tosi kiva, istuu päähän ja suojaa korvat.

    VastaaPoista
  23. Löytyihän tämä ohje lopulta :)
    Muistin, että jossain on hyvä ohje, ja onneksi tämän löysin. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  24. Kiitos ohjeesta! :)
    Olisi mukava nähdä myös lopputuloksia heijastimien tai muiden kanssa. Ei tajuakaan mitä kaikkia mahdollisuuksia on, ennen kun näkee niitä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!