keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Pilvipaita mutkien kautta

Ostin kirpparilta Ikasyrin pilvitrikoosta ommellun paidan. Koko oli reilu Onnille, sopiva keskimmäiselle. Malli ei kuitenkaan ollut ihan meidän malli, vaikka siis siististi ommeltu paita olikin :) Ensin tein pieniä muokkauksia, lopputulos ei ollut hyvä. Lopulta leikkelin saumoja myöten osiin ja tein n.92cm paidan Onnille. Edelleenkin kaulus häiritsee, lähinnä sen takia, että peitetikistä puuttuu valkoisia lankoja enkä jaksanu saumurin puolia alkaa siirtää. Joten tikkasin siistimistikkauksen tavan suoralla tikillä. No sehän ei jousta. Eli päänaukko on vähän turhan just-sopiva. Tuo nyt onneksi on helppo purkaa ja tikata peitetikillä yli kun tänään pääsen hakee uusia puolia. Ihan hauskaa tuo kellertävä pilvitrikoo kyllä on :) Sinne kirpulle jäi vielä turkoosiakin pilveä paita, mutta eiköhän tämä kellertävä nyt riitä.



Onnin housut on aiemmin ommellut, epämääräisen ruskean väriset joustofroteehousut prässeillä. Käy miun mielestä tuo sävy just tuon keltaisen kanssa. Eli vihdoin löytyi noillekin housuille yläosa!



Nää lähikuvat on kuvattu aamuauringossa, siksi tuli vähän sinertäviä vaikka yritin muokata. No, mutta kaipa ne asiansa ajaa :)

Viime yönä ompelin yhen korvia suojaavan myssyn Onnille, se on nyt kuvattu vaihe vaiheelta, jos vaikka iltasella saisin laitettua kuvalliset ohjeet tänne :)

Ja jos jollakulla sattuu olemaan epäonnistuneita ompeluksia esim. Ikasyrin tai Metsolan kankaista, niin miulle kannattaa kaupitella, ompelen sitten niistä jotain muuta ;)

7 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä kätevää kun löytää hyvässä kunnossa olevia vaatteita mutta väärää kokoa niin niistä voi sitten ommella uusia sopivia. Välillä olen itsekin katsellut vain kivoja kuoseja ja ostanut sen perusteella vaatteita kirppikseltä.

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä ihanaa, kun noin hienoja saat väärän kokoisista tai muuten vaan muokkaamista kaipaavista vaatteista. Ja ihana kyllä keltainen paita näin kevääseen!!!
    Mäkin oon koittanu suunnitella kaksien eri housujen saattamista uuteen elämään :D Meillä jostain syystä tuo kolmevuotias tykkää kontata!!! Ja äiti tykkää :/ Nyt meillä on yhet ihanat PO.P:n housut polvesta rikki, samoin kun Aarrekidin housut...

    VastaaPoista
  3. Ihanan värinen paita ,käy hyvin noiden housujen kanssa

    VastaaPoista
  4. Oot sitten ostanut miun tursiman paidan :) mie oon tunnetusti laiska purkamaan kerran ommeltua, joten talven tuota katseltuani heitin sopuhintaan kirppikselle. Kaula-aukko oli ihan kaamea. Malli on Farbenmixin, mikä se nyt olikaan... (muoks: zoe) en ole ihan siitä itsekään kympillä tykännyt. Mutta purkaminen on ihan syvältä ;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista!!

    Susanna, mie olen kanssa joskus aiemminkin tuota tehnyt. Tosin nykysin vähemmän, kun on ihan liikaa kivoja kankaitakin kaupan :-D

    Tiinu, meillä tytöt leikki vielä talvella koko ajan ulkona eläimiä (nyt 6 ja 7 vuotiaat) ja esikoinen sai Reimatecin cordura-alaosankin hiutumaan melkein puhki... Jee... Voisko noista tein housuista tehä sit shortsit? Tai joku kiva aplikaatio polviin (joutus kyllä purkaa sivusaumaa...).

    Kati, miusta kanssa käy! Tosiaan nuo housut on pitkään oottanu kaapissa, että löytys yläosa!

    Sirpa, mie arvasin, että joku jollain lailla tuttu on oltava!!! Kun oli niin paljon kaikkea ihanaa mein tyylistä :-D Ostin kyllä iiiiison läjän paitoja siitä muitakin! Se turkoosi kyllä jäi vähän polttelee... Ja ei se mikään tursittu ollu! Tosi siisti paita, malli vaan eri kuin mitä mie oon tehny. Ja siis Onnille liian iso. Hmm... Jos se turkoosi jää myymättä niin nakkasehan viestiä ;)

    VastaaPoista
  6. Kirppariviikkojen aikana aattelin, jos se ei mene (kun pistin reilusti sille hintaa, 6e...), niin ok: sitten uusintakäsittelen sitä. Ja niin siinä kävi, että käsittelyyn jäi. Katkaisen siitä hihat ja suurennan kaula-aukkoa. Tulee Mikolle kesäpaita :)

    tuolla kirpparilla on muuten aika iso asiakasvirta nykyisin, keskimäärin 200 asiakasta ostaa jotain/päivä plus katselijat siihen. Miulla oli tosi hyvät viikot, vaikka laitoin reilummasti hintoja, kun useasti laitan tyyliin 20snt, 50snt. Kunhan saa kiertoon nurkista. Nyt voi naps pikkasen Ikasyriltä ja naps Metsolastakin :)

    VastaaPoista
  7. Sirpa, noin miekin kirpulla teen joillein vaatteille, eli kovempi hinta, ja jos sillä menee, niin hyvä niin. Jos ei, nii pääsee vielä tavalla tai toisella käyttöön!

    Joo, tuolla kirpulla tosiaan riittää porukkaa! Välillä ei meinaa autolle löytää mistään paikkaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Tervetuloa uudelleen!